Rodun historia ja käyttötarkoitus
Rodun historiaa
Katalonianpaimenkoira on kehittynyt Pyreneitten vuoristossa eristyksissä olevalla alueella, jossa vuoret erottivat sen kotiseudun sen lähimmän sukulaisen pyreneittenpaimenkoiran alueesta. Molempien rotujen yhteinen esi-isä on todennäköisesti bergamasco, jonka Rooman legioonat toivat valtakunnan laajetessa karjalaumojensa mukana tälle seudulle. Bergamasco on puolestaan vanhoista alkukantaisista itämaisista roduista polveutuvien puolalaisten paimenkoirien jälkeläinen. Katalonianpaimenkoira oli aluksi karkeapiirteinen, alkukantainen, syrjäisissä vuoristolaaksoissa elävä koira. Eristäytyneisyyden vuoksi sen historiaa ei juuri tunneta.
1950-luvulle asti siitä käytettiin nimeä katalonialainen pyreneitten paimenkoira (pastor de los Pirineos catalanes). Myöhemmin kanta on suurin Geronan läänissä. Katalonianpaimenkoiraharrastuksen laajennuttuakin rotu eli vielä vuosikymmeniä eristyksissä omassa ympäristössään. Sitä ei juurikaan nähty näyttelyissä, sillä se oli omimmillaan vuorilla paimentamassa laumaansa ja ohjaamassa sitä suojaan myrskyltä ja petoeläimiltä. Se ei ollut pelkästään paimenen apulainen vaan korvasi tämän kokonaan. Katalonianpaimenkoira on yleisin kaikista Pyreneitten niemimaan paimenkoirista.
Rotua alettiin elvyttää toistamiseen 1960-luvun puolivälissä. Siitoskoiria oli vaikea saada, koska paimenet eivät halunneet myydä taitavia apulaisiaan suuristakaan summista. 1970-luvulla katalonianpaimenkoiria alkoi näkyä Espanjan näyttelyissä. Vuonna 1981 alkoivat erikoisnäyttelyt, joita pidetään joka vuosi Banyolesissa, Geronassa. Rotu oli vuoteen 1974 maailmalla täysin tuntematon. Sen jälkeen sitä on alettu harrastaa Ranskassa, Alankomaissa ja Italiassa. Suomeen ensimmäiset katalonianpaimenkoirat tuotiin 1990-luvun taitteessa.
Lähde: Katalonianpaimenkoiran pentuopas, Suomen Katalonianpaimenkoirat ry
Käyttötarkoitus:
Vartioivia paimenkoiria ovat mm. pyreneittenmastiffi, maremma, kuvasz, owtcharka.
Paimenkoiria mm. serra de aires, bergamasco, pon, pyreneittenpaimenkoira ja katalonianpaimenkoira.
Karjaa vartioiva karjakoira (Pyreneitten alueella pyreneittenmastiffi ja pyreneittenkoira):
Työkoiraksi kasvava karjakoira kasvaa kaukana ihmisistä, lampaiden / muun karjan keskellä. Siksi, ettei se pelästytä karjaa ja toiseksi, se leimautuu laumaan kiinteästi, karja ennen muita. Näin se suojeleelaumaa susilta, karhuilta ja muilta koirilta oman henkensä uhalla. Perinteisesti koirilla on ollut metallikauluri ja koiran väri on yleisesti valkoinen, ettei sitä sekoitettaisi pimeässä suteen. Samoin se suojelee paimentavaa koiraa ja ottaa ohjeita paimenelta. Karjakoiran tehtävä on pysyä lauman mukana yhtenä lampaista ja suojella niitä.
Karjaa paimentava koira (Pyreneitten alueella katalonianpaimenkoira ja pyreneittenpaimenkoira):
Paimenkoira tottelee ihmistä, johon sillä on voimakas side ja luottamus, koirassa on huomattava sekoitus nöyryyttä ja voimaa. Tumma manttelin väri erottaa koiran lampaista, lampaat kunnioittavat koiraa, joka saa ne hämmentymään. Värin tarkoitus on auttaa paimenta ohjaamaan karjaa hyvin erottuvan koiran avulla, helpottaen näin lauman siirtoa haluttua linjaa tai rajaa pitkin. Ihmisen pitkän ajan kuluessa tekemät valinnat ovat tehneet rodusta älykkään, hyvin eloisan ja helpon kouluttaa.
Koirat ovat pitkäkarvaisia ja yleensä tummia. Vilarrasa, Amades, Violant ja Simorra, saivat paimenilta tietoa, että ”vaikka karjakoiran tai karjaa suojelevan koiran käyttö on hyvin vanhaa, se ei korvannut paimenta vaan vasta 1900-luvulla paimentava koira korvasi paimenen”, näin Vilarrasa toteaa kirjassaan ”Paimenen elämä” (1934) kertoessaan katalonianpaimenkoirasta, pitkäturkkiset koirat, joita paimenet käyttävät pysäyttämään lauman ja pitämään karjan koossa. Suurimmalta osin paimentavat koirat korvaavat paimenen, koska sudet ovat vähentyneet. Susien häviämisen myötä myös vartioivat karjakoirat, joita oli kaikilla karjatiloilla, tulivat tarpeettomiksi.
Ominaisuuksien valinta:
Katalonianpaimenkoiraa käytetään pysäyttämään karja ja estämään lampaita menemästä kylvetyille pelloille tai viinitarhoihin, joihin niiden ei haluta menevän. Tätä alkuperäinen katalaaninkielinen sana d’atura tarkoittaa, ja se on antanut nimen ainoalle katalonialaiselle koirarodulle. Tästä huolimatta koira kykenee myös muunlaiseen työhön; alkuperäinen koiran käyttö on ollut ”rajojen merkkaus” aina paimenen merkitsemän rajan sisä- tai ulkopuolella estämässä karjaa siirtymästä alueen sisäpuolelta pois tai menemästä kielletylle alueelle. Koira on vapauttanut ihmisen, paimenen, raskaasta työtaakasta. Ennen he tekivät kaiken itse, ja nuoret pojat juostessaan lauman takana tottelivat heitä, nyt työn tekee koira.
Tänä päivänä yksi paimen hoitaa suurempia laumoja hankalammassa ympäristössä; täynnä erilaisia esteitä ja houkutuksia karjalaumalle. Tässä tilanteessa katalonianpaimenkoirasta tulee oleellinen työkalu paimenelle. Siksi paimenet ovat valinneet koiran, joka ilmentää voimaa ja pitää ääntä niin, että koira saa lauman tottelemaan niin metsässä, jyrkänteillä kuin suljetuilla alueilla. He ovat valinneet koiran, jolla on luonnollinen vaisto koota lampaat ja ohjata niitä. He ovat valinneet älykkään ja lempeän koiran, joka kykenee työskentelemään yhteistyössä ihmisen kanssa.
Kuitenkin, vaikka tärkein valinnan peruste on ollut toiminnallinen koira, se että koira työskentelee ja tekee työn hyvin, niin Katalonian alueen paimenet ovat aina suosineet määrättyjä perinnöllisiä ominaisuuksia, jotka heidän käsityksensä mukaan ovat osoittaneet selvästi ominaisuuksia työhön. Pentua valittaessa on suosittu yleensä tummia värejä, kaksoiskannuksia rodun tunnuspiirteenä, hännätön yksilö… Tällä tavoin määrättyjä perinnöllisiä ominaisuuksia ja niiden yhdistelmiä, jotka työskentelevät hyvin (eliminoimalla ne, joilla ei ollut vaistoja) katalonialaiset paimenet saivat aikaan rodun, koiran, jolla on määrätyt ja ainutlaatuiset fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet – katalonianpaimenkoiran.
Lähde:
http://www.gosdaturacatala.cat/cat/inici.htm->http://www.gosdaturacatala.cat/cat/historia.htm, http://www.gosdaturacatala.cat/cat/caracter.htm
